Sipulikeitto on helppo ja herkullinen ateria. Sopiva näin pimenevinä syysiltoina. Yleensä sipulikeitto tarjoillaan leipäkrutonkien, tai paahdettujen juustoleipien kera. Tällä kertaa sain Lidl:stä herkullista sipulilla ja ruohosipulilla maustettua Doulbe Gloucester juustoa ja päätin tehdä juustopasteijoita lisukkeeksi. Pasteijat valmistuvat nopeasti ja vaivatta kaupan valmiista voitaikinalevyistä. Voit toki tehdä itsekin voitaikinan, mutta kaupasta saatavat valmistaikinat ovat käteviä ja edullisia käyttää. Yhdestä paketista valmistui kymmenen herkullista juustopasteijaa.

SIPULIKEITTO

1 kg sipulia

2 valkosipulin kynttä

timjamia (joko tuoretta tai kuivattua)

voita ja oliiviöljyä sipulien kuullottamiseen

kasvislientä

(suolaa)

(loraus konjakkia)

Kuori ja silppua sipulit makusi mukaan, joko siivuiksi tai silpuksi. Itse pidän silputusta. Kuori ja leikkaa valkosipulinkynnet veitsellä pieneksi silpuksi. Älä murskaa valkosipulinkynsiä, sillä mäku on parempi ja pehmeämpi, kun kynnet silputaan veitsellä. Laita iso kattila liedelle ja lisää kattilaan oliiviöljyä ja voita. Anna voi-oliiviöljyn kuumentua ennen sipulien lisäämistä. Jos käytät kuivattua timjamia, lisää se tässä vaiheessa ja anna sen kiehua hetki rasvassa, jotta maku alkaa irrota. Lisää sipulisilppu, (tuoretimjami) ja valkosipulinkynnet kattilaan, kuullota hetken aikaa. Kun sipuli alkaa pehmetä, lisää kasvisliemi. Kasvislientä saa tässä vaiheessa olla sen verran, että sipulit peittyvät. Sipuli luovuttaa nestettä kiehuessaan, joten kasvislientä voi lisätä kiehumisen puolivälissä, mikäli siihen on tarvetta. Anna keiton hautua pienellä lämmöllä vähintään tunti. Monet ohjeet sanovat keittoajaksi 20-30 minuuttia, mikä mielestäni on todella lyhyt aika. Pidempi keittoaika irrottaa sipuleista enemmän aromia ja maku voimistuu ja pehmenee. Kun tarkistat liemen määrän keittoajan puolivälissä lisää halutessasi loraus hyvää konjakkia keiton sekaan. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä vielä puoli tuntia. Tarkista suola ja tarjoile.

JUUSTOPASTEIJAT

1 paketti valmiita voitakinalevyjä

Doulbe Gloucester juustoa (voit myös käyttää muuta mieleistäsi juustoa)

1 kanamuna voiteluun

Unikon- tai seesaminiemeniä pasteijoiden pinnalle

Ota voitaikina hyvissä ajoin sulamaan jääkaappiin. Voit hyvin nostaa sen pakkasesta jääkaappiin jo edellisenä päivänä. Laita uuni lämpenemään. (225 astetta). Jaa taikinalevyt kymmeneen yhtäsuureen neliöön. Leikkaa juusto sopiviksi kuutioiksi ja aseta juustokuutiot taikinalevyjen keskelle. Käännä taikina juuston päälle niin että niistä tulee kolmioita. Saumaa taikina kastelemalla kolmion sivut pienellä vesitilkalla. Voitele pasteijat kananmunalla ja koristele pasteijat joko unikon- tai seesaminsiemenillä. Painele pasteijoiden pintaan muutamia reikiä hammastikulla, jotta sulavan juuston höyry ei halkaise niitä. Paista uunin keskiosassa noin kaksikymmentä minuuttia, tai kunnes pasteijat ovat kauniin ruskeita. Tarjoile kuumana, tai jäähdytettyinä makusi mukaan. (Kuuman keiton kanssa on ehkä mukavampi syödä ainakin hieman jäähtyneitä pasteijoita).

Buon Appetit.