Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Tinon ruokablogi - LOVE

LOVE tarkoittaa lakto-ovo-vegetaarista ruokavaliota. Olen ollut vuosia kasvissyöjä ja haluan kertoa muillekin, ettei kasvisyönti ole pelkkää porkkanan puremista, vaan että voi nauttia monipuolisesta ja herkullisesta ruokavaliosta syömättä eläimiä. Kasvissyönti on eettinen valinta. Miksi kasvattaa ruokaa pellolla ja syöttää sitä eläimille, jotta voisimme syödä sen eläimen. Voit nauttia mitä herkullisimmista aterioista ja kotiruoasta vahingoittamatta eläimiä. Toivottavasti lataamistani resepteistä ja kuvista on sinulle iloa ja hyötyä. Tervetuloa herkullisen ruoan maailmaan.

MUDCAKE “Mutakakku”

Mutakakku on herkullinen jälkiruoka ja yllättävän helppo valmistaa. Mutakakku on herkullista vaniljajäätelön, tai -kastikkeen kera. Tätä helppoa kakkua kannattaa kaikien suklaan ystävien kokeilla.

4 kananmunaa

2 dl hienosokeria

200g taloussuklaata

180g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Valitse vuoaksi mieluiten irtopohjallainen laakea (26 cm) vuoka. Laita leivinpaperia irtopohjan päälle ja kokoa vuoka. Voitele ja korppujauhota vuoan reuna. Sekoita jauhojen sekaan leivinjauhe. Sulata voi mikrossa, älä kiehuta kuumaksi. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita voi ja sulatettu suklaa keskenän. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri valkeaksi vaahdoksi. Sekoita hieman jäähtynyt voi-suklaaseos ja kanamuna-sokerivaahto keskenään Siivilöi sekaan jauhot ja sekoita vispilällä nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Älä vatkaa enää taikinaa tässä vaiheessa. Kaada seos uunivuokaan ja paista 200 asteessa uunin alaosassa 20-25 minuuttia. Nosta vuoka pöydälle ja anna kakun jäähtyä vuoassa. Irroita vuoan reunat ja ja siirrä kakku leivinpaperin avulla tarjoiluastialle. Tarjoile kakku haaleana, joko vaniljajäätelön, tai -kastikkeen kera. NAM ; )

Kasvissamosat ja Dahl (linssimuhennos)

Olen aina pitänyt Namaskarin kasvissamosoista. Ainoa vika niissä on se, että ne valmistetaan etukäteen ja lämmitetään mikrossa jolloin samosan taikinakuori pehmenee. Itse valmistettuna ne saa suoraan rasvakeittimestä ihanan rapeina. Tällaisia samosoja tein viikonlopun iloksi. Oheisesta YouTube videosta voit katsoa miten Samosat täytetään. On helpompi katsoa, kuin yrittää kertomalla selvittää niiden täyttäminen.

4 perunaa

pieni kukkakaali

Herneitä

Chiliä

Jeeraa

Currya

Mustapippuria rouhittuna

Kurkumaa

Jauhettua inkivääriä

Korianteria

Kardemummaa

Suolaa

Taikina:

4 dl Vehnäjauhoja

Suolaa

Kurkumaa

Ruokaöljyä

Vettä

Tee ensin täyte. Voit tehdä täytteen jo edellisenä päivänä, niin se ehtii kunnolla jäähtyä. Kuori ja pilko perunat pieniksi kuutioiksi. Nypi kukkakaali pieniksi paloiksi. Keitä molempia muutama minuutti suolalla maustetussa vedessä. Älä keitä liian kypsäksi. Kaada paistinpannulle ruokaöljyä, kuumenna ja lisää mausteet. Anna mausteseoksen kiehua hetki öljyssä ja lisää sitten kasvikset. Sekoita ja paista kasvikset kypsiksi.

Taikina:

Mittaa kulhoon jauhot, suola ja reilusti kurkumaa. (Kurkuma värjää taikinan keltaiseksi). Lisää ruokaöljyä noi 1 rkl desilitraa jauhoja kohden. Sekoita seos ryynimäiseksi. Lisää kylmää vettä pienissä erissä ja vaivaa taikina tasaiseksi, melko kovaksi taikinaksi. Anna taikinan vetäytyä kylmässä noin puoli tuntia. Kauli taikinasta 5-6 soikiota ja leikkaa soikiot kahteen osaan. Kostuta puolikkaiden reunat vedellä ja liimaa suora reuna yhteen niin että taikinasta muodostuu suppilo. Täytä suppilo täytteellä ja saumaa lopuksi umpinaiseksi nyytiksi (katso Enganninkielinen täyttöohje YouTubesta: http://www.youtube.com/watch?v=TnvKRdNhx64 ). Paista upporasvassa rapeiksi.

Dahl (linssimuhennos):

100 g punaisia linssejä

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

Juustokuminaa (jeeraa)

korianterin lehtiä

kurkumaa

inkivääriä (jauhettua tai tuoretta)

Chiliä

(currya)

Aromisuolaa

Laakerinlehtiä

Currynlehti

Liota linssejä noin 20 minuuttia ja huuhtele ne juoksevan veden alla. Kuullota valkosipuli ja sipuli öljyssä. Lisää mausteet ja paista mausteseosta hetki. Jos mausteet imaisevat kaiken oljyn, lisää hieman öljyä. Lisää 1 dl vettä ja linssit. Keitä kypsäksi ja tarkista lopuksi suola.

Tarjoile Samosat ja Dahl salaatin kera. Hyvää Intialaista ruokaa ei voita mikään, NAM…

Bataatti-Chili-Kookos-Inkiväärikeitto

Syysflunssa iski, joten piti laittaa jotain kevyttä, mutta maistuvaa ruokaa. Tämä keitto on mausteinen ja maukas. Chili tuo keittoon potkua, joten nuhainen nenä aukeaa kivasti. Inkivääri ja kookos tuo keittoon itämaisen vivahduksen ja onhan inkivääri tunnetusti terveyttä edistävä. Inkivääriähän käytetään mm. kiinassa lääkkeenä. Jos tällä ei flunssa hellitä niin jo on ihme ; ). Tarjoile keitto vaikka juustopasteijoiden kanssa.

2 Bataattia

2 Sipulia

4 punaista chiliä

Tuoretta Inkivääriä

1 purkki (400g) Kookosmaitoa

Kasvislientä tai kasvisfondia

Kuori ja kuutioi bataatti. Silppua sipuli. Poista chileistä siemenet ja silppua. Kuori inkivääri. Raasta inkivääri hienoksi silpuksi. Inkivääri on säikeistä, joten käytä mahdollisimman hienoa terää raastamiseen. Huuhtele bataattikuutiot ja laita ne kattilaan. Lisää vettä sen verran, että kuutiot peittyvät. Lisää chili, sipuli ja kasvisliemi. Keitä kunnes vihannekset ovat pehmeitä. Lisää inkivääri keittämisen loppuvaiheessa. Soseuta keitto sileäksi ja lisää kookosmaito. Kiehauta keitto ja tarjoile. Hyvää ja flunssa paranee ; )

Pippuripihvit ja Aurajuustoperunaa

Pippuripihvistä voi nauttia myös lihattomana versiona. Näitä soija- ja vehnäproteiinista valmistettuja Virginia Steak “pihvejä” saa ainakin Ruohonjuuresta ja joistain luontaistuotekaupoista. Voit myös käyttää Virginia Steak pihvien sijasta seitan siivuja. Seitania (vehnälihaa), joka on valmistettu vehnägluteenista saa myös valmiina Ruohonjuuresta. Päivitän tänne sivuille myös myöhemmin oman seitan-reseptini. Pippurikastike tietenkin pitää valmistaa alusta alkaen itse. Älä sorru kaupan valmiisiin kastikejauhoihin. Tässä minun reseptini pippuripihville…

2 Wheatin Virginia Steak “pihviä”

Aurajuustoperunat:

Perunoita viipaloituna (reilu kilo)

1 kokonainen Aurajuustolohko

2-3 sipulia silputtuna

rouhittua mustapippuria

(aromisuolaa)

4 dl ruokakermaa (15%)

2rkl vehnäjauhoja

Pippurkastike:

1 pieni sipuli

mustapippuria

rosepippuria

viherpippuria

valkopippuria

4 cl tummaa rommia

2 rkl punaviinietikkaa

2 laakerinlehteä

kasvisfondia

2 rkl vahvaa sinappia

vettä

kuohukermaa

Valimistele ensin Aurajuustoperunat. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Silppua sipulit ja kuullota niistä suurin kosteus pois. Pese ja viipaloi perunat ohuiksi siivuiksi. Jos perunoissa on ohut kuori, voit viipaloida perunat kuorineen. Levitä uunivuoan pohjalle kerros perunaviipaleita ja kuullotettua sipulia, ripottele päälle mustapippurirouhetta, (aromisuolaa), ja raasta aurajuustosta puolet perunoiden ja sipulien päälle. Lisää uusi kerros peruna viipaleita ja sipulia ja toimi kuten edellä. Päälimmäiseksi vielä kerros perunaa. Sekoita kerman sekaan vehnäjauhot ja kaada kerma-jauhoseos perunoiden päälle. Laita perunat uuniin ja paista noin 1,5-2 tuntia. Mikäli pinta alkaa tummua liikaa paiston loppuvaiheessa peitä uunivuoka alumiinifoliolla.

Pippurikastike:

Jauha morttelissa reilusti pippureita. Lohko sipuli reilun kokoisiksi paloiksi. Kuullota sipulia kasarissa. Kaada pippurit päälle ja anna pippurien aromien irrota. Lisää rommi ja anna kiehua hetken aikaa. Lisää pari desiä vettä, kasvisfondi, laakerinlehdet, sinappi ja etikka. Sekoita ja anna kastikepohjan kiehua miedolla lämmöllä ainakin puoli tuntia. Siivilöi kastikepohja kasariin, lisää kuohukerma ja kokonaisia viher- ja rosepippureita. Anna kastikkeen kiehua, kunnes kerma saostaa kastikkeen paksuksi. (jos et halua keitellä kastiketta kauan voit lisätä kerman sekaan ruokalusikallisen vehnäjauhoja).

Paista pihvit ja tarjoile kermaisten perunoiden ja herkullisen pippurikastikkeen kera ; )

“Kana” Wrapit

Tortilla wrappeja

Weggo “kanan”paloja

salaattia

maustekurkkua

punasipulia

jalapeno-siivuja

cheddarjuustoraastetta

Currymajoneesi:

majoneesia

chilikastiketta

currya

punaviinietikkaa

hienosokeria

Valmista ensin currymajoneesi sekoittamalla haluamasi määrä mausteita majoneesiin. Silppua vihannekset ja raasta cheddarjuusto. Paista Weggo “kanan”paloja öljyssä pannulla ja mausta pippurilla ja suolalla. Lämmitä tortillat mikrossa ja täytä mielesi mukaan.Kääri wrapit rullalle ja leikkaa kahteen osaan. Hyvää pikaruokaa, nam…

Kasvis-Vindaloo, naanleipää ja jasmiiniriisiä

Intialalainen ruoka on hyvää ja mausteista. Vindaloo on yksi tyypillisimpiä ruokalajeja Intialaisessa keittiössä ja se on yllättävän helppo valmistaa. Mikäli et pidä tulisesta ruoasta, älä kokeile tätä. Kaikille mausteisten ruokien ystäville Vindaloo maistuu niin kesähelteellä, kuin tavipakkasellakin. Tässä minun helppo Vindaloo reseptini.

Ainekset:

2 sipulia

3 tomaattia

herneitä

herkkusieniä

1 pieni kukkakaali

3 keskikokoista perunaa

Vindalootahna:

2 tl sinapinsiemeniä

1 tl rouhittua mustapippuria

4 laakerinlehteä

2 tl suolaa

2 tl jauhettua korianteria

1 tl kuminaa

1 tl kardemummaa

4 punaista chiliä pilkottuna siemenenineen

1 habanero-chili pilkottuna

2 tl raastettua tuoretta inkivääriä

3 valkosipulinkynttä

0,5 tl kanelia

0,5 tl neilikkaa

0,5 tl kurkumaa

punaviinietikkaa

Valmista ensin Vindalootahana.

Laita sinapinsiemenet, rouhittu mustapippuri ja laakerinlehdet tehokkaaseen silppuriin ja jauha hienoksi jauhoksi. Lisää silppuriin loput tahnan raaka-aineet, paitsi etikka. Hienonna tasaiseksi massaksi. Jos sinulla ei ole tarpeeksi tehokasta silppuria, voit jauhaa kovempia mausteita ensin hienommaksi morttelissa. Lisää etikkaa noin teelusikallinen kerrallaan ja jatka soseuttamista, kunnes tuloksena on tasainen tahna.


Kasvis-Vindaloo:

Keitä ensin perunat kypsiksi, anna jäähtyä ja kuutioi. Pilko loput vihannekset. Laita kattilaan ruokaöljyä ja kuumenna. Lisää pilkottu sipuli ja kuullota, kunnes sipulit alkavat ruskistua. Lisää Vindaloo-tahna ja sekoita. Lisää pilkotut tomaatit ja sekoita. Anna hautua miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia, tai kunnes tomaatit ovat soseutuneet. Lisää porkkanat, herneet ja herkkusienet ja lisää 1,5dl vettä. Sekoita ja hauduta, kunnes vihannekset alkavat kypsyä. Lisää kukkakaali ja hauduta vihannekset kypsiksi. Lopuksi lisää perunakuutiot ja kiehauta.

Tarjoile Vindaloo jasmiiniriisin ja naan-leivän kanssa.

Tulista, mutta herkullista.

“Läskisoossia” ja perunamuusia

En tiedä olenko omituinen, mutta olen nuorena pitänyt kotona tehdystä sianlihakastikkeesta. Mielestäni se on kotiruokaa perinteisimmillään. Nykyään varmaan tuskin kukaan enää tekee tätä perinneruokaa, joten mielestäni oli puolusteltua tuoda tänne oma versioni “läskisoossista”. Kun mietin mitä raaka-ainetta voisin käyttää sianlihan asemasta, tuli ensimmäisenä mieleeni Hälsans Kök vegebitar, jota olen käyttänyt muissa “liha”ruukuissa ja -kastikkeissa. Koska niitä ei nyt ollut saatavilla käytin tähän reseptiin Hälsans Kök fileitä. Fileet on valmistettu soija- ja vehnäproteiinista ja ovat täysin käyttövalmiita sellaisenaan.

“Läskisoossi”

3-4 annosta

1 paketti Hälsans Kök fileitä

1 iso sipuli

voita paistamiseen

2 rkl vehnäjauhoja

rouhittua mustapippuria

3-4 dl kasvislientä

(suolaa)

Hienonna sipuli. Kuutioi fileet. Keitä kasvisliemi. Sulata voi paistinpannussa, lisää sipuli ja kuullota pehmeäksi. Lisää filekuutiot ja paista hetki. Ripottele pinnalle vehnäjauhot ja sekoita. Älä anna jauhojen ruskistua. Lisää kasvisliemi ja hämmennä kastike tasaiseksi. Mausta pippurilla ja tarkista suola.

Perunamuusi

4 annosta

n. 1 kg jauhoisia perunoita

50g voita

2,5 dl maitoa

suolaa

Kuori ja kuutioi perunat. Huuhtele perunakuutioista liika tärkkelys. Laita perunat kattilaan ja vettä sen verran että kuutiot peittyvät. Kun perunat kiehuvat lisää suolaa keitinveteen. Keitä kuutiot kypsäksi ja kaada vesi pois kattliasta. Lämmitä maito mikrossa ja lisää voi sekaan. Kaada kuumat perunakuutiot yleiskoneen kulhoon ja survo perunat soseeksi. Yleiskoneen vatkaimella saat perunamuusista kuohkeaa. Lisää maito ja voi vähitellen, kunnes muusi on sopivan paksua. Lisää suolaa maun mukaan.

Tarjoile “läskisoossi” ja perunamuusi maustekurkkujen ja punajuuriviipaleiden kera.

Tiramisu

Tiramisu

Perinteinen italialainen Tiramisu on unelmien jälkiruoka. Jos lasket syömiäsi kaloreita, lopeta reseptin lukeminen tähän. Te, jotka ette kaloreista välitä, kokeilkaa tätä herkullista jälkiruokaa ja nauttikaa. Minun reseptini on hieman muunneltu alkuperäisistä tiramisu resepteistä.

250 g (1 purkki) Mascarpone tuorejuustoa

1 dl kuohukermaa

3 kananmunaa

puolikas vaniljatankoa

0,5 dl sokeria

puoli pakettia Savoyard keksiä

2,5 dl vahvaa espressoa

3-5 cl Amaretto likööriä

kaakaojauhetta koristeluun

Ota Mascarpone-juusto hyvissä ajoin lämpiämään jääkapista huoneen lämpöön. Keitä ensin espresso ja laita se jäähtymään jääkaappiin. Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset omiin kulhoihin. Vatkaa valkuaisista kova vaahto. Sekoita keltuaisten joukkoon sokeri ja halkaistusta vaniljatangosta otetut vaniljan siemenet. Vatkaa keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Pehmennä Mascarpone-juustoa kulhossa lusikalla sekoittamalla. Yhdistä kaikki neljä vaahtoa varovasti yhteiseksi massaksi.

Sekoita espresson joukkoon Amaretto likööri. Asettele keksit kulhon pohjalle ja kostuta ne Amarettolla maustetulla espressolla. (Voit myös halutessasi tehdä Tiramisut annoskulhoihin).

Kaada tiramisumassa keksien päälle ja peitä astia tuorekelmulla. Laita jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi, mieluummin seuraavaan päivään asti. Ennen tarjoilua, ripottele pinnalle kaakaojauhetta.

Syntisen hyvää….

Sipulikeittoa ja juustopasteijoita

Sipulikeitto on helppo ja herkullinen ateria. Sopiva näin pimenevinä syysiltoina. Yleensä sipulikeitto tarjoillaan leipäkrutonkien, tai paahdettujen juustoleipien kera. Tällä kertaa sain Lidl:stä herkullista sipulilla ja ruohosipulilla maustettua Doulbe Gloucester juustoa ja päätin tehdä juustopasteijoita lisukkeeksi. Pasteijat valmistuvat nopeasti ja vaivatta kaupan valmiista voitaikinalevyistä. Voit toki tehdä itsekin voitaikinan, mutta kaupasta saatavat valmistaikinat ovat käteviä ja edullisia käyttää. Yhdestä paketista valmistui kymmenen herkullista juustopasteijaa.

SIPULIKEITTO

1 kg sipulia

2 valkosipulin kynttä

timjamia (joko tuoretta tai kuivattua)

voita ja oliiviöljyä sipulien kuullottamiseen

kasvislientä

(suolaa)

(loraus konjakkia)

Kuori ja silppua sipulit makusi mukaan, joko siivuiksi tai silpuksi. Itse pidän silputusta. Kuori ja leikkaa valkosipulinkynnet veitsellä pieneksi silpuksi. Älä murskaa valkosipulinkynsiä, sillä mäku on parempi ja pehmeämpi, kun kynnet silputaan veitsellä. Laita iso kattila liedelle ja lisää kattilaan oliiviöljyä ja voita. Anna voi-oliiviöljyn kuumentua ennen sipulien lisäämistä. Jos käytät kuivattua timjamia, lisää se tässä vaiheessa ja anna sen kiehua hetki rasvassa, jotta maku alkaa irrota. Lisää sipulisilppu, (tuoretimjami) ja valkosipulinkynnet kattilaan, kuullota hetken aikaa. Kun sipuli alkaa pehmetä, lisää kasvisliemi. Kasvislientä saa tässä vaiheessa olla sen verran, että sipulit peittyvät. Sipuli luovuttaa nestettä kiehuessaan, joten kasvislientä voi lisätä kiehumisen puolivälissä, mikäli siihen on tarvetta. Anna keiton hautua pienellä lämmöllä vähintään tunti. Monet ohjeet sanovat keittoajaksi 20-30 minuuttia, mikä mielestäni on todella lyhyt aika. Pidempi keittoaika irrottaa sipuleista enemmän aromia ja maku voimistuu ja pehmenee. Kun tarkistat liemen määrän keittoajan puolivälissä lisää halutessasi loraus hyvää konjakkia keiton sekaan. Anna keiton hautua miedolla lämmöllä vielä puoli tuntia. Tarkista suola ja tarjoile.

JUUSTOPASTEIJAT

1 paketti valmiita voitakinalevyjä

Doulbe Gloucester juustoa (voit myös käyttää muuta mieleistäsi juustoa)

1 kanamuna voiteluun

Unikon- tai seesaminiemeniä pasteijoiden pinnalle

Ota voitaikina hyvissä ajoin sulamaan jääkaappiin. Voit hyvin nostaa sen pakkasesta jääkaappiin jo edellisenä päivänä. Laita uuni lämpenemään. (225 astetta). Jaa taikinalevyt kymmeneen yhtäsuureen neliöön. Leikkaa juusto sopiviksi kuutioiksi ja aseta juustokuutiot taikinalevyjen keskelle. Käännä taikina juuston päälle niin että niistä tulee kolmioita. Saumaa taikina kastelemalla kolmion sivut pienellä vesitilkalla. Voitele pasteijat kananmunalla ja koristele pasteijat joko unikon- tai seesaminsiemenillä. Painele pasteijoiden pintaan muutamia reikiä hammastikulla, jotta sulavan juuston höyry ei halkaise niitä. Paista uunin keskiosassa noin kaksikymmentä minuuttia, tai kunnes pasteijat ovat kauniin ruskeita. Tarjoile kuumana, tai jäähdytettyinä makusi mukaan. (Kuuman keiton kanssa on ehkä mukavampi syödä ainakin hieman jäähtyneitä pasteijoita).

Buon Appetit.


Tomaatti – Mozzarella salaatti 2-3 annosta

2 pihvitomaattia
2 buffala tuoremozzarellaa
oliiviöljyä
1 nippu tuoretta basilikaa
hieman raastettua parmesan-juustoa
rouhittua mustapippuria

Valmista ensin kastike. Laita tehosekoittimeen oliiviöljy, basilika, hieman parmesaania ja rouhittua mustapippuria. Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi. Leikkaa tomaatit ja juustot siivuiksi. Kokoa kerroksittain tomaattia, juustoa, kastiketta, tomaattia, jne. Päälimmäiseksi tomaatti “lakki”.
Vihje: Kokoa niin päin, että tomaatin kanta on lautasella, pysyy paremmin pystyssä.

Shepherds pie 4 annosta

6 keskikokoista perunaa
2 dl maitoa
30 g voita
suolaa
1 dl emmental-juustoraastetta
1 tomaatti

2,5 dl soijarouhetta
2,5 dl kasvislientä
1 iso sipuli
30 g voita
2,5 dl kasvislientä
1 rkl vehnäjauhoa
1/2 tl timjamia
1/2 tl rosmariinia
(suolaa)
mustapippuria
valkopippuria

Turvota soijarouhe kuumassa kasvisliemessä (2,5 dl). Kuullota silputtu sipuli voissa, lisää turvotettu soijarouhe. Tarvittaessa lisää oliiviöljyä. Paista hetki ja ripottele vehnäjauho pinnalle, sekoita ja lisää kasvisliemi (2,5 dl). Mausta ja tarkista suola. Viipaloi tomaatti siivuiksi.

Valmista perunamuusi. Kuori, pilko ja keitä perunat kypsäksi. Survo perunansurvimella ja laita kulho yleiskoneeseen. Lisää maito ja voi ja vatkaa muusi kuohkeaksi. Tarkista ja lisää suolaa tarpeen mukaan. Lopuksi lisää juustoraaste. Voitele uunivuoka ja kaada kastike vuoan pohjalle. Lisää päälle muusi ja pinnalle siivutetut tomaatti viipaleet. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. paista uunissa 200 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Kasvispihvit (7-8 kpl) ja Vegeburgeri

Kasvispihvit

100g palsternakkaa

100g juuriselleriä

2 keskikokoista perunaa

1 porkkana

1 keskikokoinen sipuli

1 kananmuna

1dl kermaviiliä

1dl korppujauhoja

1dl gluteeni- tai vehnäjauhoja

suolaa, basilikaa, oreganoa, rouhittua mustapippuria, ruohosipulisilppua

Burgeriin lisäksi

Cheddarjuustosiivuja, maustekurkkuja, hampurilaiskastiketta, jäävuorisalaattia ja täysjyvä- tai ruisreissumies.

Kuori ja raasta juurekset, silppua sipuli. Lisää kananmuna kermaviili ja mausteet. Lisää korppujauho, gluteeni- tai vehnäjauho. (Gluteenijauho sitoo paremmin pihvin rakenteen). Sekoita tasaiseksi massaksi, muotoile ja paista pihvit pannulla kauniin ruskeiksi. Paahda reissumiessiivut leivänpaahtimessa. Kokoa hampurilainen makusi mukaan. Huomaa ettei aina tarvi käyttää hampurilaissämpylää, vaan esimerkiksi ruis-, tai täysjyväreissari sopii mainiosti burgerin leiväksi.

Tänään oli siis burgeripäivä. Samalla tuli paistettua muutama ylimääräinen pihvi tulevia päiviä varten. Herkullista ja ravitsevaa. Kotona tehty burgeri maistuu aina jotenkin paremmalle, kuin hampurilaisravintolan rasvassa keitetyt einespihvit. Eikä niiden tekeminenkään kovin vaivalloista ole.

Korvasienimuhennos ja korvasienikeitto 4 annosta

300 g tuoreita korvasieniä
1 sipuli
50 g voita
4 dl kasvislientä
2 dl kuohukermaa
2 rkl vehnäjauhoja
(suolaa)

Ryöppää sienet ainakin kahteen kertaan, mielellään kolmeen runsaassa vedessä vähintään viisi minuuttia kerrallaan. Kaada keitin liemi aina pois ja vältä hengittämästä höyrystyvää vettä, myös se on myrkyllistä.. Huolehdi tehokkaasta ilman kierrosta keittiössä. Kaada vesi pois viimeisen ryöppäyksen jälkeen ja purista sienistä ylimääräinen vesi pois. Silppua sienet ja sipuli hienoksi silpuksi. Sulata voi kattilassa ja lisää hienonnettu sipuli ja sienet. Kuullota hetken aikaa ja kaada kasvisliemi joukkoon. Keitä noin puoli tuntia miedolla lämmöllä. Sekoita vehnäjauhot kerman sekaan ja kaada kastikkeen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Keitä muutama minuutti koko ajan sekoittaen, kunnes jauhot ovat turvonneet ja muhennos on tarpeeksi paksua. Lopuksi lisää hienonnettu persilja. Tarkista vielä suola ennen tarjoilua.

Korvasienimuhennoksesta saat helposti keittoa lisäämällä valmiiseen muhennokseen maitoa, kunnes muhennos on tarpeeksi ohutta keitoksi.

Pastaa quattro formaggio 4 annosta

50 g raastettua parmesan juustoa
50 g raastettua emmental juustoa
50 g raastettua polar juustoa
50 g sinihomejuustoa
7 dl maitoa
2 rkl vehnäjauhoja
30 g voita
hienonnettua persiljaa
valkopippuria, muskottipähkinää
(penne) pastaa

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan melkein kypsäksi, Pastan rakenteen pitää tuntu hampaissa (al dente). Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot. Turvota jauhoja hetken ja lisää raastettu muskottipähkinä ja valkopippuri. Lisää maito vähitellen, koko ajan sekoittaen. Jos tuntuu, että kastike jää liian ohueksi, voit sekoittaa tilkkaan maitoa yhden ruokalusikallisen jauhoa ja lisätä sen kaataen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. lisää juustot vähitellen koko ajan sekoittaen, kunnes juustot ovat sulaneet kastikkeeseen ja kastikkeen rakenne sileää. Lopuksi lisää silputtu persilja.
Tätä pastakastiketta voi muunnella mielensä mukaan, jätät vaikka juustot pois ja laitat tilalle sieniä ja sinulla on sienikastike. Tai sitten voit lisätä kastikkeeseen paprika kuutioita, jolloin sinulla on juusto-paprikakastike. Voit myös käyttää vaikka pelkästään sinihomejuustoa, jota voit lisätä oman makusi mukaan.

Page 2 of 4

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi